OMAseniori – Enemmän kuin turvapuhelin

OMAseniori-turvapalvelu antaa senioreille mahdollisuuden asua ja elää turvallisesti omassa kodissaan – kuten ennenkin.

OMAseniori on uudenlainen, yksin asuville henkilöille tarkoitettu turvapalvelu, joka tuottaa tietoa elämänrytmeistä ja hälyttää niissä tapahtuvista poikkeamista täysin automaattisesti. Palvelu perustuu langattomiin sensoreihin ja älykkääseen algoritmiin, joka oppii asukkaan elämänrytmin. Palvelu ei vaadi mitään päälle puettavaa tekniikka (esim. rannekkeita), eikä muistamista.

Automaattinen ja älykäs

OMAseniori-palvelu osaa kertoa, milloin yksin kotona asuva henkilö saattaa tarvita apua. Tällaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi kaatuminen tai voinnin huononeminen. OMAseniori-palvelu hälyttää automaattisesti apua tilanteissa, joissa kotona asuva ei siihen esimerkiksi loukkaantumisen vuoksi itse kykene. Poikkeaman ilmetessä palvelu hälyttää siis täysin automaattisesti ilman hälytysnapin painamista. Tarvittaessa hälytyksen voi myös tehdä itse nappia painamalla, mikäli haluaa tai pystyy.

OMAseniori tuo turvaa ja turvallisuuden tunnetta. Omaisille ja mahdolliselle hoivapalvelun tarjoajalle palvelu tuottaa mielenrauhaa sekä mahdollisuuden auttaa tarvittaessa.

Langaton, huomaamaton, ilman mitään päälle puettavaa

OMAseniori ei vaadi mitään toimenpiteitä asukkaalta, vaan se toimii taustalla täysin huomaamattomasti – kuitenkin vuorokauden ympäri. Laitteisto on neutraali ja tyylikkään valkoinen. Myöskään laitteiston asentaminen ja hankkiminen ei vaadi mitään kaapelointeja tai muita muutostöitä asunnossa. Seinille ja oviin asennettavat sensorit toimivat langattomasti ja ne sisältävät pitkäkestoiset paristot. Palvelu toimii matkapuhelinverkossa, ja palvelun hintaan sisältyy siihen tarvittavan tietoliikenneyhteyden.

Lue lisää www.omaseniori.fi!

Katso myös, mitä mieltä Aira Samulin on kotona asumisen tärkeydestä!

Aira Samulin – Maanantaitervehdys osa 1, kotona asumisen tärkeys

Osta OMAseniori Hoivakolmiolta – ja vaikka viikkosiivous siihen kylkeen! Kerkeää keskittyä tärkeämpiin asioihin, kuten esim. ristikoiden tekoon – ilman huolta turvallisuudesta!

 

Turvaa yksin asuvalle – helposti ja vaivattomasti. Lisätietoja »

Apukolmio Oy
Hoivakolmio Oy

Kuninkaankatu 22 B
33210 Tampere

Toimisto
Puh. 010-2924 300

Sähköposti
info(at)apukolmio.fi
info(at)hoivakolmio.fi