Yli 70v asiakkaamme – hallituksen ohjeistus

18.3.2020

Hallitus antoi 16.3. toimintaohjeen, jossa “yli 70-vuotiaat velvoitetaan pysymään erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa mahdollisuuksien mukaan”. Ohje on herättänyt hämmennystä ikäihmisten keskuudessa. Mitä hallitus tarkoittaa “karanteenia vastaavilla olosuhteilla”?
– Saa käydä kaupassa. Saa käydä apteekissa. Ja kannattaa jatkaa ulkoilua, jos on sitä harrastanut, rauhoittelee sosiaali- ja terveysministeriön Hyvinvointi- ja palveluosaston johtaja Tuija Kumpulainen. Kumpulainen muistuttaa, että karanteeni on aina viranomaispäätös, eikä tässä ole sellaisesta kyse. Sen sijaan hallituksen toimintaohjeen kehottaa yli 70-vuotiaita välttelemään väkijoukkoja ja julkisia paikkojan mahdollisuuksien mukaan. Kyseessä ei ole suora kielto, vaan enemmänkin painava suositus.

Apukolmio tarjoaa asiakkaille mm. kauppa-apupalvelun. Keräämme ostokset, tuomme ne asiakkaalle. Lasku koontilaskuna, joka sisältää ostokset, keräilyn sekä kotiintuonnin. Palvelu on arvonlisäverotonta keräilyn ja tuonnin osalta niille asiakkaille, jotka täyttävät arvonlisäverottomien kotipalveluiden ostamisen edellytykset. Palvelu oikeuttaa myös kotitalousvähennykseen. Lisätietoja asiakaspalvelustamme 010 2924 300.

Ajankohtaista

Lähitorien Digiviikko 16.11.2020-20.11.2020

Maanantai 16.11. klo 13.30-14.30: Kelan etäesittely osana lähitorien Digiviikkoa. Aiheena yleisimmät ikäihmisten etuudet, Kelan palvelukanavat, sähköiset palvelut ja etäpalvelun toiminnan esittely Infotilaisuuteen voi myös osallistua kotona omalla tietokoneella. Kysy...

lue lisää

Epidemia tiedote

Flunssakausi on pahimmillaan. Myös koronaviirus leviää Suomessa kovaa vauhtia. Koronaviiruksen riskit ovat ikäihmisille ja riskiryhmille muita suuremmat. Apukolmio Oy seuraa tilannetta ja noudattaa hallituksen sekä THL:n ohjeistuksia. Haluamme pitää hyvää huolta niin...

lue lisää